Alkaa elämä Balilla jo hieman olemaan arkista puurtamista, ihan kuin Lappeenrannassa olisi, mitä nyt jotenkuten puitteet eroavat toisistaan. Mutta viime viikko oli varsin yksinkertainen, ei juurikaan mitään uutta tullut koettua. Ja oikeastaan voisin viime viikon kuvata omalta osaltani myös sanoin "kevyesti sairas". Sairaskertomukseni voin aloittaa maanantaiaamusta ja herätyksestä korvan särkemiseen. Koulun jälkeen BIMC:iin ja korvatippoja sieltä matkaani tarttui, kuulemma reiluhkoa punoitusta. Seuraavaksi tiistaina maha alkoi reistailemaan, pelkäsin jo tarinalleni "ameeban isku" jatko-osaa "ameeban paluu" tai "ameeban kosto". Torstai oli kuitenkin toivoa täynnä ja alkoi ruoka imeytyä paremmin. Noh, torstai-perjantai akselilla alkoi vuorostaan kurkkua jälleen kutitella ja minulle niin tuttua pientä lämpöä pitämään yllä. Sunnuntaina tunsin itseni jo "terveeksi" ja suuntasin viikon tauon jälkeen aaltojen pyöritykseen. Aurinkoakin tuntui tarttuvan. Saldona ei nyt ainakaan tällä hetkellä parempi olo sekä aika lämpimältä tuntuva ja punaisena hohtava iho. Sunday kun on niin sitä se on vietettävä.
Koulussa mainitsemisen arvoisia tapahtumia taisi olla paikallisen tanssin "harjoittelu" ja siinähän ne olivatkin. Eipäs ollukaan, meinas oikein unohtua, et tiistaiaamuna Honkasen akan poika (tää on äiti normaali-ilmaus, ei törkee tai loukkaava tai mitään, nuorisoslangia) pääsi esittelemään jo pienestä pitäen kehuttua lauluääntään Bahasa Indonesian tunnilla soolona, niin kuin pari muutakin onnellista kohtalotoveriani. Kouluviikko oli muutenkin vähän väsyttävä, kun taisin parina yönä heräillä ennen neljää pientä futishulluutta todistaen kattelemaan mestareiden liigan pelejä, kun kerran niitä ihan tosta omasta televisiostamme meille suodaan näyttää. Tällä viikolla tulisi taas keskiviikon ja torstain vastaisina öinä molemmat pelit, eli mahtaa silmiä taas painostaa keskiviikkona ja torstaina koulun penkillä.
Viime viikon olympialaissaldo oli kohtalainen, nähtynä half pipe ja Suomi-Saksa, tuloksena hopee ja rutiinivoitto... Vaikka tää kuuluiskin jo ens (tän) viikon osioon, niin mainittakoon et kolmas kerta toden sanoi ja kuinkas kävikään tänään Ruottia vastaan...
Mutta viime viikosta ei siis oikein kerrottavaa löydy, ja kuvia vielä vähemmän, että niitä on turha odotella. Jos tämä viikko olis vähän tapahtumarikkaampi, ainakin kokkikurssia luvassa, jos ei muuta. Lyhyestä virsi kaunis. Ja mummolle vielä kiitokset ystävänpäivätervehdyksestä, neuvojanne on harkittu, toteutus on vain usein epäonnistunut.
22. helmikuuta 2010
15. helmikuuta 2010
Super Bowl, läksiäiset ja laskiaispullia
Monen kirjava viikko taas takana. Maanantaina, päätimme huilata koulusta ensimmäistä kertaa, sillä olihan meillä siihen hyvä syy: Super Bowl. Niin Saintsit haki pokaalin kotiin ja kasvattivat allekirjoittaneen pelitilin saldoa. Tiistaina sitten jaksoimme käydä koulussakin. Heti aamutuimaan pääsin muutaman muun onnekkaan lisäksi esittämään soolona indonesiaksi viikonpäivälaulun. Musiikin riemuvoitto. Tiistai-ilta olikin vuorostaan hieman kosteampi. Oli Jässin läksiäisten aika. Ilta starttasi Hard Rock Cafessa suoritetulla illallisella. Matka jatkui GreenBoxiin. Hieno paikka, shotteja tarjoiltiin alkuillasta noin 20 sentin kappalehintaan, ja drinkkejäkin oli tarjolla noin euron hintaan. Muutaman pubin ja toisen GreenBoxin jälkeen pääsimme Ollin kanssa kotiin kolmen aikaan, tunti ”tiukkaa puurtamista” ja aamuksi tehtävät kotitehtävät oli tehty. Seitsemän jälkeen ylös ja ei muuta kuin kouluun. Hieman alkoi uni silmässä kutsua aamupäivän jälkimmäisellä tunnilla. Iltapäivällä kotiin palattuamme olimme saaneet kolme tuttua vierasta: Kiira, Minna ja Natalia. Majoituspaikka sohvalta ei ollut kummoinen, mutta ennen aamukuudelta alkanutta kotimatkaa varten se oli riittävä.
Torstaina sitten kaikki vieraat olivat hävinneet. Arki oli valmis alkamaan. Torstai meni vielä toipuessa viikonlopusta ja läksiäisistä sekä valmistautuen jo seuraavaan viikonloppuun. Torstain ja perjantain välisenä yönä päivittelin blogin ja fb:n kuvia, kun yhtäkkiä ihmettelin miksi sohva tärisee. Ei tullut mitään järkevää mieleen, ja tärinän loputtua en asiaa enää ajatellut. Aamulla herätessäni ja nettiä tutkiessani, koin pienen valaistuksen: maanjäristys. Onpahan koettu sekin, vaikkakaan se ei kovinkaan voimakkaana tuntunut.
Perjantai ja lauantai menivät surffatessa ja fiilistellessä. Lauantaina otin myös pienen ottelun surffilautaa vastaan, ja lautahan voiton vei: lopputuloksena laudalle ei käynyt kuinkaan ja allekirjoittanut sai mustan silmän. Lauantai-iltana lähdimme sitten etkoilemaan toisen vaihtariporukan villalle. Lopulta Kutalle ja GreenBox tuli jälleen tutuksi. Yön pimeinä tunteina yritin päästä katsomaan olympialaisia ja Janne Ahosen puuttuvan mitalin metsästystä. ESPN oli kuitenkin päättänyt näyttää pikaluistelua, hallelujah! Ystävänpäivän sekä ilmeisesti laskiaissunnuntain vietimme toiset enemmän ja toiset vähemmän väsyneinä lauantain ohjelmasta. Sunnuntai-illan päätteeksi päätimme Ollin kanssa juhlistaa laskiaissunnuntaita hakien kaupasta pullapussin, kermavaahtotuubin ja hilloa. Eihän ne omatekoisten veroisia olleet, eikä sitä luntakaan ollut tarjolla…
Torstaina sitten kaikki vieraat olivat hävinneet. Arki oli valmis alkamaan. Torstai meni vielä toipuessa viikonlopusta ja läksiäisistä sekä valmistautuen jo seuraavaan viikonloppuun. Torstain ja perjantain välisenä yönä päivittelin blogin ja fb:n kuvia, kun yhtäkkiä ihmettelin miksi sohva tärisee. Ei tullut mitään järkevää mieleen, ja tärinän loputtua en asiaa enää ajatellut. Aamulla herätessäni ja nettiä tutkiessani, koin pienen valaistuksen: maanjäristys. Onpahan koettu sekin, vaikkakaan se ei kovinkaan voimakkaana tuntunut.
Perjantai ja lauantai menivät surffatessa ja fiilistellessä. Lauantaina otin myös pienen ottelun surffilautaa vastaan, ja lautahan voiton vei: lopputuloksena laudalle ei käynyt kuinkaan ja allekirjoittanut sai mustan silmän. Lauantai-iltana lähdimme sitten etkoilemaan toisen vaihtariporukan villalle. Lopulta Kutalle ja GreenBox tuli jälleen tutuksi. Yön pimeinä tunteina yritin päästä katsomaan olympialaisia ja Janne Ahosen puuttuvan mitalin metsästystä. ESPN oli kuitenkin päättänyt näyttää pikaluistelua, hallelujah! Ystävänpäivän sekä ilmeisesti laskiaissunnuntain vietimme toiset enemmän ja toiset vähemmän väsyneinä lauantain ohjelmasta. Sunnuntai-illan päätteeksi päätimme Ollin kanssa juhlistaa laskiaissunnuntaita hakien kaupasta pullapussin, kermavaahtotuubin ja hilloa. Eihän ne omatekoisten veroisia olleet, eikä sitä luntakaan ollut tarjolla…
8. helmikuuta 2010
Gili weekend
Alkuviikko sujui varsin arkisesti, maanantaista keskiviikkoon koulua, iltapäivät ja illat hengailua kämpillä, rannalla sekä shoppailua. Keskiviikon antina koulussa puimme yllemme edellisellä viikolla ostamamme paikalliset vaatteet.
Keskiviikkona iltapäivällä kävimme Opan ja Jässin kanssa ostamassa speed boat kyydin Gili Trawanganin saarelle. Lähtö torstaiaamuna ja paluu sunnuntaina iltapäivällä.
Torstaiaamu käynnistyi 5.30, suihkut ja aamupalan valmistelut ja tienlaitaan kyytiä odottamaan.
Kyyti saapuikin kutakuinkin ajallaan, ja vene irtosi laiturista kahdeksan aikoihin. Noin kolmen ja puolen tunnin venematka meni leppoisasti torkkuen. Lähestyttäessä Giliä, alkoi näyttämään hyvältä: valkoisena hohtavaa rantaa ja turkoosia vettä. Perille päästyämme, vastaan käveli välittömästi toinen vaihtariporukka, ketkä olivat saapuneet myös juuri paikan päälle. Tämän jälkeen suuntasimme syömään, ja kuinkas ollakaan törmäsimme seuraaviin opiskelutovereihimme vaihtoporukastamme. Vähän ajan päästä kohtasimme seuraavat suomalaiset, joskin tällä kertaa ennalta sovitusti. Kiira, ystäväni T. Halosen kämppis, matkaseurueineen otti matkatavarat huostaansa, jonka jälkeen vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme etsimään majapaikkaa. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että Gilin saaret muodostuvat kolmesta saaresta: Trawangan, Meno ja Air. Kaikki ovat hyvin pieniä saaria Lombokin saaren vieressä, joka taitaa olla Baliakin suurempi saari. Gilin saarilla liikutaan hevosvoimin tai omien jalkojen avulla. Jos valitset hevosvoiman, se tarkoittaa yhtä hevosvoimaa kerrallaan, eli indonesialaista hevosvaljakkoa. Omat jalat luonnollisesti mahdollistavat kaiken hiippailun ja juoksemisen kautta pyöräilyyn.
Majapaikan löysimme lopulta varsin helposti. Ainut vaikeus oli jälleen hinnan neuvotteleminen. Ensimmäinen hintapyyntö taisi olla 800 000 paikallista valuuttaa. Lopulta toisella kertaa hinnaksi tuli 450 000 rupiaa yöltä, eli noin 11 euroa henkeä kohden. Jässin kanssa olimme valmiita maksamaan enemmänkin, mutta kiitos Opan sinnikkään painostuksen, saimme mielestämme hinta-laatu suhteeltaan erittäin hyvän asumuksen: iso huone isolla peseytymistilalla, oma uima-allas huoneen edessä, uima-altaalta 10 metriä rannalle ja mereen. Eikä muissa huoneissa asukkaita. Ei paha. Ensimmäisenä iltana tyydyimme illalliseen meren rannalla ”rantahökkelissä”, jonka jälkeen jatkoimme maailman parantamista oman majapaikkamme ”gazepossamme” eli jonkin sortin seinättömässä huvimajassa paikallista vodkaa nauttien. Varsin rento päätös pitkälle päivälle.
Perjantaina heräsin taas hyvin aikaisin. Nyt seuraa suuri paljastus: suoritin perjantaiaamuna ensimmäisen urheilusuoritukseni yli kuukauteen, kävin rannalla juoksemassa aamulenkin! Kuka olisi uskonut että sorrun moiseen jo helmikuun alussa, mutta lupaan että siitä ei tapaa tule. Ehkä. Nautittuamme maittavan aamiaisen, suuntasimme Tour de Trawanganille, eli otimme omat reisivoimamme käyttöön ja lähdimme pyöräilemään saaren ympäri. Älkää pelätkö, ei sitä urheilusuoritukseksi voi laskea. Saari on siis niin pieni, että sen ympäri polkeminen vie vain tunnin verran, kun rauhassa etenee. Meidän matka tosin kesti kaikkine kuvaus- ja ruokataukoineen kolmisen tuntia. Itsehän en tosin kuvannut mitään vaikka kamera mukana olikin, sillä olin jostain itselleni tuntemattomasta syystä jättää kameran akun Balille lataukseen. Onneksi matkassa oli kaksi muuta ”japanilaisturistia” kameroineen, niin ei tarvinnut verkkokalvoille kaikkea tallentaa. Pyöräretken jälkeen vuokrasimme snorklaustarvikkeet ja suuntasimme merelle tutustumaan sen elämään. Ei ihmeitä näkynyt, ei edes kilpikonnia. Perjantaina illallistimme jälleen samaisessa meren rantaravintolassa, tällä kertaa Kiira, Minna ja Natalia olivat liittyneet seuraamme. Jatkoimme jälleen gazepoomme etkoilemaan, josta lähdimme Rudy’s nimiseen ravintola-pub-yökerhoon. Halpa paikka, kannu juomaa à 4-5 euroa sisältäen 250 ml alkoholia ja loput mixeriä. Normidrinkki.
Tähän saakka kelit olivat suosineet meitä, ei muuta kuin auringon paistetta. Taivas kuitenkin rupesi vuotamaan juuri kun olimme lähestymässä majapaikkaamme. Aamuyöuinti ja nukkumaan.
Lauantaina sade vaan jatkui ja jatkui. Emme siis juurikaan poistuneet muualle kuin syömään päivän aikana. Illalla suuntasimme, sateen jo osin tauottua, irkkupubiin syömään ja katsomaan brittifutista. Sen jälkeen tarkoituksemme oli pysähtyä Rudy’siin pareille normidrinkille ja jatkaa siitä reggaebaariin juhlistamaan Bob Marleyn syntymäpäivää. Rudy’sin drinkit kuitenkin ottivat ohjan, ja emme siitä sitten poistuneet ennen illan loppua.
Sunnuntai olikin kotiinpaluupäivä. Aurinko ryhtyi taas paistamaan poistumisemme kunniaksi. Onneksi se paistoi myös paattiimme, jonka kannella grillasimme itseämme alkumatkasta.
Kotona olimme viiden maissa iltapäivällä, jossa meitä oli vastassa yksin jäänyt Mikko. Kävimme syömässä ja tarkoituksena oli vielä illalla lähteä sporttibaariin katsomaan lisää brittifutista. Lopulta päädyimmekin nukkumaan, sillä aamulla pitäisi jaksaa nousta kouluun. Noh, itse asiassa oli kyllä tarkoitus herätä ajoissa, mutta vain sen takia, että jaksaisimme herätä aamulla katsomaan Super Bowlia, joka alkoi täällä maanantaiaamuna puoli kahdeksan aikoihin. Tästä lisää kuitenkin vasta seuraavassa numerossa.
Viikonloppu on hyvä tiivistää lausahdukseen: I <3 GT. Ehkä tätä pitää, ainakin äidille avata, I on lontoota ja tarkoittaa minää, <3 tarkoittaa pienempi kuin kolme, mutta tässä tapauksessa se ajaa sydämen asiaa, GT on lyhenne joko Gin Tonicista tai Gili Trawanganista, vai kenties molemmista…
Keskiviikkona iltapäivällä kävimme Opan ja Jässin kanssa ostamassa speed boat kyydin Gili Trawanganin saarelle. Lähtö torstaiaamuna ja paluu sunnuntaina iltapäivällä.
Torstaiaamu käynnistyi 5.30, suihkut ja aamupalan valmistelut ja tienlaitaan kyytiä odottamaan.
Kyyti saapuikin kutakuinkin ajallaan, ja vene irtosi laiturista kahdeksan aikoihin. Noin kolmen ja puolen tunnin venematka meni leppoisasti torkkuen. Lähestyttäessä Giliä, alkoi näyttämään hyvältä: valkoisena hohtavaa rantaa ja turkoosia vettä. Perille päästyämme, vastaan käveli välittömästi toinen vaihtariporukka, ketkä olivat saapuneet myös juuri paikan päälle. Tämän jälkeen suuntasimme syömään, ja kuinkas ollakaan törmäsimme seuraaviin opiskelutovereihimme vaihtoporukastamme. Vähän ajan päästä kohtasimme seuraavat suomalaiset, joskin tällä kertaa ennalta sovitusti. Kiira, ystäväni T. Halosen kämppis, matkaseurueineen otti matkatavarat huostaansa, jonka jälkeen vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme etsimään majapaikkaa. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että Gilin saaret muodostuvat kolmesta saaresta: Trawangan, Meno ja Air. Kaikki ovat hyvin pieniä saaria Lombokin saaren vieressä, joka taitaa olla Baliakin suurempi saari. Gilin saarilla liikutaan hevosvoimin tai omien jalkojen avulla. Jos valitset hevosvoiman, se tarkoittaa yhtä hevosvoimaa kerrallaan, eli indonesialaista hevosvaljakkoa. Omat jalat luonnollisesti mahdollistavat kaiken hiippailun ja juoksemisen kautta pyöräilyyn.
Majapaikan löysimme lopulta varsin helposti. Ainut vaikeus oli jälleen hinnan neuvotteleminen. Ensimmäinen hintapyyntö taisi olla 800 000 paikallista valuuttaa. Lopulta toisella kertaa hinnaksi tuli 450 000 rupiaa yöltä, eli noin 11 euroa henkeä kohden. Jässin kanssa olimme valmiita maksamaan enemmänkin, mutta kiitos Opan sinnikkään painostuksen, saimme mielestämme hinta-laatu suhteeltaan erittäin hyvän asumuksen: iso huone isolla peseytymistilalla, oma uima-allas huoneen edessä, uima-altaalta 10 metriä rannalle ja mereen. Eikä muissa huoneissa asukkaita. Ei paha. Ensimmäisenä iltana tyydyimme illalliseen meren rannalla ”rantahökkelissä”, jonka jälkeen jatkoimme maailman parantamista oman majapaikkamme ”gazepossamme” eli jonkin sortin seinättömässä huvimajassa paikallista vodkaa nauttien. Varsin rento päätös pitkälle päivälle.
Perjantaina heräsin taas hyvin aikaisin. Nyt seuraa suuri paljastus: suoritin perjantaiaamuna ensimmäisen urheilusuoritukseni yli kuukauteen, kävin rannalla juoksemassa aamulenkin! Kuka olisi uskonut että sorrun moiseen jo helmikuun alussa, mutta lupaan että siitä ei tapaa tule. Ehkä. Nautittuamme maittavan aamiaisen, suuntasimme Tour de Trawanganille, eli otimme omat reisivoimamme käyttöön ja lähdimme pyöräilemään saaren ympäri. Älkää pelätkö, ei sitä urheilusuoritukseksi voi laskea. Saari on siis niin pieni, että sen ympäri polkeminen vie vain tunnin verran, kun rauhassa etenee. Meidän matka tosin kesti kaikkine kuvaus- ja ruokataukoineen kolmisen tuntia. Itsehän en tosin kuvannut mitään vaikka kamera mukana olikin, sillä olin jostain itselleni tuntemattomasta syystä jättää kameran akun Balille lataukseen. Onneksi matkassa oli kaksi muuta ”japanilaisturistia” kameroineen, niin ei tarvinnut verkkokalvoille kaikkea tallentaa. Pyöräretken jälkeen vuokrasimme snorklaustarvikkeet ja suuntasimme merelle tutustumaan sen elämään. Ei ihmeitä näkynyt, ei edes kilpikonnia. Perjantaina illallistimme jälleen samaisessa meren rantaravintolassa, tällä kertaa Kiira, Minna ja Natalia olivat liittyneet seuraamme. Jatkoimme jälleen gazepoomme etkoilemaan, josta lähdimme Rudy’s nimiseen ravintola-pub-yökerhoon. Halpa paikka, kannu juomaa à 4-5 euroa sisältäen 250 ml alkoholia ja loput mixeriä. Normidrinkki.
Tähän saakka kelit olivat suosineet meitä, ei muuta kuin auringon paistetta. Taivas kuitenkin rupesi vuotamaan juuri kun olimme lähestymässä majapaikkaamme. Aamuyöuinti ja nukkumaan.
Lauantaina sade vaan jatkui ja jatkui. Emme siis juurikaan poistuneet muualle kuin syömään päivän aikana. Illalla suuntasimme, sateen jo osin tauottua, irkkupubiin syömään ja katsomaan brittifutista. Sen jälkeen tarkoituksemme oli pysähtyä Rudy’siin pareille normidrinkille ja jatkaa siitä reggaebaariin juhlistamaan Bob Marleyn syntymäpäivää. Rudy’sin drinkit kuitenkin ottivat ohjan, ja emme siitä sitten poistuneet ennen illan loppua.
Sunnuntai olikin kotiinpaluupäivä. Aurinko ryhtyi taas paistamaan poistumisemme kunniaksi. Onneksi se paistoi myös paattiimme, jonka kannella grillasimme itseämme alkumatkasta.
Kotona olimme viiden maissa iltapäivällä, jossa meitä oli vastassa yksin jäänyt Mikko. Kävimme syömässä ja tarkoituksena oli vielä illalla lähteä sporttibaariin katsomaan lisää brittifutista. Lopulta päädyimmekin nukkumaan, sillä aamulla pitäisi jaksaa nousta kouluun. Noh, itse asiassa oli kyllä tarkoitus herätä ajoissa, mutta vain sen takia, että jaksaisimme herätä aamulla katsomaan Super Bowlia, joka alkoi täällä maanantaiaamuna puoli kahdeksan aikoihin. Tästä lisää kuitenkin vasta seuraavassa numerossa.
Viikonloppu on hyvä tiivistää lausahdukseen: I <3 GT. Ehkä tätä pitää, ainakin äidille avata, I on lontoota ja tarkoittaa minää, <3 tarkoittaa pienempi kuin kolme, mutta tässä tapauksessa se ajaa sydämen asiaa, GT on lyhenne joko Gin Tonicista tai Gili Trawanganista, vai kenties molemmista…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)