Keskiviikkona iltapäivällä kävimme Opan ja Jässin kanssa ostamassa speed boat kyydin Gili Trawanganin saarelle. Lähtö torstaiaamuna ja paluu sunnuntaina iltapäivällä.
Torstaiaamu käynnistyi 5.30, suihkut ja aamupalan valmistelut ja tienlaitaan kyytiä odottamaan.
Kyyti saapuikin kutakuinkin ajallaan, ja vene irtosi laiturista kahdeksan aikoihin. Noin kolmen ja puolen tunnin venematka meni leppoisasti torkkuen. Lähestyttäessä Giliä, alkoi näyttämään hyvältä: valkoisena hohtavaa rantaa ja turkoosia vettä. Perille päästyämme, vastaan käveli välittömästi toinen vaihtariporukka, ketkä olivat saapuneet myös juuri paikan päälle. Tämän jälkeen suuntasimme syömään, ja kuinkas ollakaan törmäsimme seuraaviin opiskelutovereihimme vaihtoporukastamme. Vähän ajan päästä kohtasimme seuraavat suomalaiset, joskin tällä kertaa ennalta sovitusti. Kiira, ystäväni T. Halosen kämppis, matkaseurueineen otti matkatavarat huostaansa, jonka jälkeen vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme etsimään majapaikkaa. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että Gilin saaret muodostuvat kolmesta saaresta: Trawangan, Meno ja Air. Kaikki ovat hyvin pieniä saaria Lombokin saaren vieressä, joka taitaa olla Baliakin suurempi saari. Gilin saarilla liikutaan hevosvoimin tai omien jalkojen avulla. Jos valitset hevosvoiman, se tarkoittaa yhtä hevosvoimaa kerrallaan, eli indonesialaista hevosvaljakkoa. Omat jalat luonnollisesti mahdollistavat kaiken hiippailun ja juoksemisen kautta pyöräilyyn.
Majapaikan löysimme lopulta varsin helposti. Ainut vaikeus oli jälleen hinnan neuvotteleminen. Ensimmäinen hintapyyntö taisi olla 800 000 paikallista valuuttaa. Lopulta toisella kertaa hinnaksi tuli 450 000 rupiaa yöltä, eli noin 11 euroa henkeä kohden. Jässin kanssa olimme valmiita maksamaan enemmänkin, mutta kiitos Opan sinnikkään painostuksen, saimme mielestämme hinta-laatu suhteeltaan erittäin hyvän asumuksen: iso huone isolla peseytymistilalla, oma uima-allas huoneen edessä, uima-altaalta 10 metriä rannalle ja mereen. Eikä muissa huoneissa asukkaita. Ei paha. Ensimmäisenä iltana tyydyimme illalliseen meren rannalla ”rantahökkelissä”, jonka jälkeen jatkoimme maailman parantamista oman majapaikkamme ”gazepossamme” eli jonkin sortin seinättömässä huvimajassa paikallista vodkaa nauttien. Varsin rento päätös pitkälle päivälle.
Perjantaina heräsin taas hyvin aikaisin. Nyt seuraa suuri paljastus: suoritin perjantaiaamuna ensimmäisen urheilusuoritukseni yli kuukauteen, kävin rannalla juoksemassa aamulenkin! Kuka olisi uskonut että sorrun moiseen jo helmikuun alussa, mutta lupaan että siitä ei tapaa tule. Ehkä. Nautittuamme maittavan aamiaisen, suuntasimme Tour de Trawanganille, eli otimme omat reisivoimamme käyttöön ja lähdimme pyöräilemään saaren ympäri. Älkää pelätkö, ei sitä urheilusuoritukseksi voi laskea. Saari on siis niin pieni, että sen ympäri polkeminen vie vain tunnin verran, kun rauhassa etenee. Meidän matka tosin kesti kaikkine kuvaus- ja ruokataukoineen kolmisen tuntia. Itsehän en tosin kuvannut mitään vaikka kamera mukana olikin, sillä olin jostain itselleni tuntemattomasta syystä jättää kameran akun Balille lataukseen. Onneksi matkassa oli kaksi muuta ”japanilaisturistia” kameroineen, niin ei tarvinnut verkkokalvoille kaikkea tallentaa. Pyöräretken jälkeen vuokrasimme snorklaustarvikkeet ja suuntasimme merelle tutustumaan sen elämään. Ei ihmeitä näkynyt, ei edes kilpikonnia. Perjantaina illallistimme jälleen samaisessa meren rantaravintolassa, tällä kertaa Kiira, Minna ja Natalia olivat liittyneet seuraamme. Jatkoimme jälleen gazepoomme etkoilemaan, josta lähdimme Rudy’s nimiseen ravintola-pub-yökerhoon. Halpa paikka, kannu juomaa à 4-5 euroa sisältäen 250 ml alkoholia ja loput mixeriä. Normidrinkki.
Tähän saakka kelit olivat suosineet meitä, ei muuta kuin auringon paistetta. Taivas kuitenkin rupesi vuotamaan juuri kun olimme lähestymässä majapaikkaamme. Aamuyöuinti ja nukkumaan.
Lauantaina sade vaan jatkui ja jatkui. Emme siis juurikaan poistuneet muualle kuin syömään päivän aikana. Illalla suuntasimme, sateen jo osin tauottua, irkkupubiin syömään ja katsomaan brittifutista. Sen jälkeen tarkoituksemme oli pysähtyä Rudy’siin pareille normidrinkille ja jatkaa siitä reggaebaariin juhlistamaan Bob Marleyn syntymäpäivää. Rudy’sin drinkit kuitenkin ottivat ohjan, ja emme siitä sitten poistuneet ennen illan loppua.
Sunnuntai olikin kotiinpaluupäivä. Aurinko ryhtyi taas paistamaan poistumisemme kunniaksi. Onneksi se paistoi myös paattiimme, jonka kannella grillasimme itseämme alkumatkasta.
Kotona olimme viiden maissa iltapäivällä, jossa meitä oli vastassa yksin jäänyt Mikko. Kävimme syömässä ja tarkoituksena oli vielä illalla lähteä sporttibaariin katsomaan lisää brittifutista. Lopulta päädyimmekin nukkumaan, sillä aamulla pitäisi jaksaa nousta kouluun. Noh, itse asiassa oli kyllä tarkoitus herätä ajoissa, mutta vain sen takia, että jaksaisimme herätä aamulla katsomaan Super Bowlia, joka alkoi täällä maanantaiaamuna puoli kahdeksan aikoihin. Tästä lisää kuitenkin vasta seuraavassa numerossa.
Viikonloppu on hyvä tiivistää lausahdukseen: I <3 GT. Ehkä tätä pitää, ainakin äidille avata, I on lontoota ja tarkoittaa minää, <3 tarkoittaa pienempi kuin kolme, mutta tässä tapauksessa se ajaa sydämen asiaa, GT on lyhenne joko Gin Tonicista tai Gili Trawanganista, vai kenties molemmista…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti